Radon­mittaus

2000-luvulla rakennettujen talojen lattialaatan alle on usein jo rakennusvaiheessa asennettu radonputkisto. Jos radonpitoisuus asuintilassa ylittää 200 Bq/m3 aktivoidaan radonputkisto viemällä sen poistokanava vesikaton läpi (jollei sitä ole tehty jo rakennusvaiheessa) ja kytkemällä poistokanavaan poistoimuri, esimerkiksi huippuimuri.

Jos talon alapohjan alla ei ole radonputkistoa, voidaan radonpitoisuutta alentaa lattialaatan alta ilmaa imevän radonimurin avulla. Vaihtoehtoinen menetelmä on talon ulkopuolelle muutaman metrin päähän perustuksista rakennettava radonkaivo, joka kuitenkin soveltuu vain karkeille hiekka- ja soramaille rakennetuille taloille. Nämä menetelmät ovat ensisijaisia, jos radonpitoisuus ylittää 300 Bq/m3. Jos radonpitoisuus on välillä 200–300 Bq/m3, kannattaa harkita tarkoituksenmukaisia, helposti toteutettavia korjaustoimenpiteitä, esimerkiksi huonosti toimivan ilmanvaihdon parantamista sekä selvien vuotokohtien tiivistämistä.

Virallisen radonmittauksen saa suorittaa vain tietyillä Stukin hyväksymillä mittareilla. Lisäksi radonin mittausjakso kestää syyskuusta toukokuuhun, eikä virallisia mittauksia hyväksytä tämän ajan ulkopuolella. Mittauksia voi silti suorittaa kesälläkin ja jos silloin radonia löytyy sisäilmasta yli sallitun määrän, on melko varmaa että talvella sitä on sisäilmassa moninkertaisesti.

Näin toteutamme radonmittauksen

Toteutamme radonmittauksen joko STUKin hyväksymillä radonmittauspurkeilla tai jatkuvatoimisilla radonpitoisuuden mittalaitteilla.

Radonpitoisuus mitataan siitä huoneesta, jossa oleskellaan eniten eli tavallisesti makuuhuoneesta. Isommissa huoneistoissa voidaan käyttää kahta purkkia, pienemmissä yksi yleensä riittää. Rivi- ja kerrostaloissa radon mitataan alimmassa kerroksessa. 

Mittausjakson pituus riippuu asiakkaan ja kohteen tarpeista. Mittauksen aluksi tuomme radonmittauspurkin tai mittalaitteen kohteeseen. Mittausjakson päätyttyä purkit toimitamme Säteilyturvakeskukseen analysoitavaksi. Tulosten valmistuttua saamme raportin, jonka käymme läpi yhdessä asiakkaan kanssa. Raportti toimitetaan tietenkin myös asiakkaalle.

Avaamme selkokielellä mitä tulokset tarkoittavat ja kerromme sopivat korjaustoimenpiteet. 

Ota yhteyttä, kun haluat varmuuden kiinteistösi radonpitoisuuksista!